Maalipaikoilla mässäilleen HJK:n oli Helsingissä tyytyminen 1–1-kiritasapeliin. Klubi tähtäsi isompaan pistepottiin helpottaakseen yltämistä tavoitteeseensa, pelien jatkumiseen Euroopan kentillä lohkopelien jälkeen. Illan pirteimpiin pelaajiin lukeutui kotijoukkueen konkari Perparim Hetemaj, joka nostatti ison huudon Töölön illassa. Maalientekoa enemmän pelinrakentelusta tunnettu Hetemaj, 35, päätti Klubin pitkän kuivan kauden. Hän puski 1–1:een 55. minuutilla. Tarjoilun rankkarialueen ristikon tuntumasta vapaapotkullaan järjesti Santeri Hostikka.
Nyt vastaan asettuu ennakkoon se joukkue, jonka helsinkiläiset voivat kaataa. Panokset ovatkin kovat, sillä tappio torstaina hautaisi käytännössä kaikki mahdollisuudet lohkossa ja putoaminen olisi melko selviö. Voitto sen sijaan avaisi jälleen kaikki ovet sijoituksien suhteen, joten mielenkiintoa riittää. Klubi on melkoisessa otteluruuhkassa, kun Veikkausliigassa pelataan isoista pisteistä joka viikko. Materiaali on kuitenkin leveä, joten siltä osin tuoretta jalkaa pitäisi riittää. Myös kotiyleisön tuki tulee olemaan torstaina iltana vankkumaton, joten luvassa on upea futisnäytelmä. Näin katsot HJK – Ludogorets -ottelun TV:stä Eurooppa-liigan TV-oikeudet ovat Viasatin hallussa, joten tämä tarkoittaa sitä, että jokainen Klubin ottelu tulee suorana lähetyksenä Viasatin ja Viaplayn kautta.
Emme ole pelkästään harjoitelleet sen varalta, vaan meillä on myös laaja joukkue”, Koskela sanoo. Lohkon maineikkain ryhmä on Jose Mourinhon valmentama AS Roma, joka voitti viime kaudella Konferenssiliigan ja sijoittui Italian Serie A:ssa kuudenneksi. Liigakautensa kahdella voitolla aloittanut joukkue vilisee tähtinimiä, kuten Tammy Abraham, Lorenzo Pellegrini, Paulo Dybala, Leonardo Spinazzola, Georginio Wijnaldum, Nemanja Matic ja Rui Patricio.
Minusta on surullista nähdä Juventus tällaisissa ongelmissa. Puheenjohtaja Andrea Agnelli kantaa aina vastuun. Pidin hänen sanoistaan vaikeilla hetkillä. Kauden alusta saakka on etsitty vain yhtä syyllistä. Joukkueessa on 25 pelaajaa ja heidän takana työskentelee 50 ihmistä. Kaikki voivat tehdä enemmän. – Tämä on tilanne, jota kukaan ei uskonut joutuvansa elämään. Kenties vuonna 2010 olimme samanlaisessa tilanteessa. On helppo pelata, kun asiat sujuvat hyvin, mutta nyt on vaikea löytää heitä, jotka auttavat rakentamaan joukkueen.
(((verkossa**))) HJK Ludogorets elää live 6 lokakuuta 2022 Juutit olivat kaikista lähimpänä lohkovaihetta Euroopassa kaudella 1994–95, kun SIF hävisi Mestarien liigan viimeisellä
[[[SUORATOISTO=]===]] Haka HJK elää 9 lokakuuta 2022 (SUORA LÄHETYS**) KuPS Haka elää live 5 lokakuuta 2022 thedailyrugbycom (TV@) HJK Ludogorets elää live | Profile - UKICO OFFICIAL rugbydumpcom
Juventus on menettänyt viime vuosina useita menneisyyden kulmakiviään. Edellisen kolmen vuoden aikana Chiellinin lisäksi muun muassa Andrea Barzagli ja Gianluigi Buffon ovat jättäneet Juventuksen. – On helpompaa korvata Cristiano Ronaldon, Paulo Dybalan ja Carlos Tévezin kaltaisia pelaajia kuin historiallista porukkaa, joka oli joukkueen kulmakivi. Sanotaan sen ottavan aikaa, mutta jalkapallomaailmassa ei ole aikaa. Ludogorets – HJK: Klubi johtaa 4-0. Riittääkö? Nyt on tarjolla kaikkien aikojen tasoitusveto.
”Oli itsestään selvää, ettei sieltä ollut mahdollista saada helppoa lohkoa. Kisassa on mukana hyviä ja todella hyviä jengejä. Nyt tuli pari aikamoisen isoa seuraa (Roma ja Betis) sekä tosi kokenut eurojoukkue Ludogorets”, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela luonnehti lohkovastustajia STT:lle. Lohkovaihe alkaa 8. syyskuuta ja päättyy 3. marraskuuta. Otteluohjelman on määrä olla tiedossa lauantaina. Kotimaan liigan mestaruustaistelussa mukana olevaa HJK:ta odottavat ruuhkaviikot. ”Tahti on tiukka, mutta olemme koko ajan halunneet, että pelaamme paljon.
HJK varmisti paikkansa Eurooppa-liigan lohkopeleissä pudottamalla torstaina karsintojen päätösvaiheessa tanskalaisen Silkeborgin. HJK pelaa kautta aikain toista kertaa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen pääsy tuo helsinkiläisseuralle Uefan palkintorahaa 3, 63 miljoonaa euroa. Otteluvoitosta saa 630 000 ja tasapelistä 210 000 euroa.
HJK:n kova taistelu ei riittänyt – Klubi ja Ludogorets tasasivat pisteet Töölön illassaHJK ja Ludogorets tarjoilivat hienon jännitysnäytelmän Töölössä. 6. 10. 19:30 | Päivitetty 6. 21:45Helsingin jalkapalloklubi ja bulgarialainen Ludogorets väänsivät 1–1-tasapelin Euroopan liigan alkulohko-ottelussa torstaina. Ludogorets paineli johtoon 10. minuutilla Matias Tisseran läpiajomaalilla. Pelitapahtumia hallinnut HJK tasoitti 55. minuutilla, kun Perparim Hetemaj puski Santeri Hostikan antamasta vaparista pallon taidokkaasti takanurkkaan. Kumpikin pääsi hyville tekopaikoille Hetemaj'n tasoituksen jälkeen, mutta lisäosumia ei enää nähty.
Juventuksen karmea alkukausi sai Giorgio Chiellinin surulliseksi: "Jalkapallomaailmassa ei ole aikaa" - SuomiFutisJuventuksen syyskausi on mennyt pahasti penkin alle. Juventus on Serie A:ssa kahdeksantena ja on käytännössä menettänyt mahdollisuutensa Mestarien liigan pudotuspelipaikkaan. Juventus on kerännyt Mestarien liigassa neljästä lohko-ottelustaan kolme pistettä.
[[SUORATOISTO==]] Ludogorets HJK elää 13 lokakuuta 2022 Ihan oikeissa peleissä osoitti HJK olevansa. PS. [Elää-HD] HJK Helsinki Ludogorets Razgrad elää live 6 Klubi metsästää torstaina
HJK - Ludogorets näkyy suorana lähetyksenä – näin katsot ottelun TV:stäKuva: Getty Images HJK on torstaina pakkovoiton edessä Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, kun vastassa on bulgarialainen Ludogorets. Klubin taival käynnistyi kotitappiolla Betisille, minkä jälkeen joukkue kärsi vieraissa tappion AS Romalle.
IL seurasi: AS Roma–HJK 3-0 - Iltalehti klo 00:16: On aika kiittää kaikkia liveseurannan parissa olleita. Roma ja Ludogorets ovat kolmessa pisteessä ja HJK jumbona
HJK:lla on edessä hurja haaste Eurooppa-liigassa – ”Kisassa on mukana hyviä ja todella hyviä jengejä”Helsinkiläisseuran kanssa samassa lohkossa pelaavat AS Roma, Ludogorets ja Real Betis. Jukka Raitala ja muut HJK:n pelaajat tuulettivat Eurooppa-liigan lohkopaikkaa torstai-iltana. 26. 8. 19:00Helsinki/IstanbulAS Roma, Ludogorets ja Real Betis heittävät HJK:lle armottoman haasteen jalkapallon miesten Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. HJK arvottiin perjantaina Eurooppa-liigassa C-lohkoon.
HJK oli hävinnyt Real Betisille ja AS Romalle onnistumatta maalinteossa, joten iso osa kovaa ääntä pitäneistä 9 751 katsojasta piiskasi kannustuksellaan Klubia viimeistelyyn. Paikkoja piisasi enempäänkin, mutta onnetar käänsi selkäänsä. Lucas Lingman laukoi jo kolmannella minuutilla boksista lupaavasti, mutta pallo tyssäsi tiellä olleeseen HJK:n Malik Abubakariin. Myös Hetemaj laukoi 25 minuutilla niin sanotusti varmasta paikasta seitsemästä metristä, mutta maalin edessä väijyneen Abubakarin jalat pysäyttivät pallon kulun.
– Paremmalla viimeistelyllä oltaisiin voitu ottaa täysi pistepotti. Aika tyytyväisiä voidaan silti olla. Tämän lohkon kaikki kolme muuta joukkuetta ovat kovia, Hetemaj kehui Viasatin haastattelussa. Takaa-ajajaksi ja paikkoja Ludogorets osoitti viiltävästi, miksi se löi AS Roman ja hävitessäänkin Real Betisille pystyi tekemään kaksi maalia. Klubia vastaan se jäi viimeistelypaikoissa kakkoseksi, mutta karkasi 1–0-johtoon kymmenennellä minuutilla.
HJK – Ludogorets Razgrad| Tulokset ja huippuhetket | - TVmatsit Live-urheilun reaaliaikainen TV-opas HJK – Ludogorets
"Paremmalla viimeistelyllä oltaisiin voitu ottaa täysi pistepotti" – HJK:lle oli voitto tarjolla, tasapelistä jäi karvas makuHJK:n Pyry Soini havittelee palloa maalineduskamppailussa Ludogoretsin maalivahdin Sergio Padtin kanssa. Kuva: KIMMO BRANDT Pisteittä ollut HJK kohtasi jalkapallon Euroopan liigan C-lohkon pelissä bulgarialaisen Ludogoretsin tiukassa tilanteessa.
Tässä on HJK:n lohko Eurooppa-liigassa - Jalkapallo AS Roma, Ludogorets ja Real Betis heittävät HJK:lle armottoman haasteen jalkapallon miesten Eurooppa-liigan
PSG ja Benfica ovat karanneet viiden pisteen päähän, kun kaksi ottelua on pelaamatta. Giorgio Chiellini poistui kesällä Juventuksesta. Chiellini ehti edustaa Juventusta 17 vuoden ajan ja kuuluu seurahistorian suurimpiin legendoihin. Sky Sport haastatteli Chielliniä, joka kertoi mielipiteensä Juventuksen tilanteesta. – Kärsin Juventuksen vuoksi. Se on normaalia, sillä annoin kaikkeni sille seuralle niin monien vuosien ajan.
(suoratoisto#) Silkeborg HJK elää 2022 25 elokuu 2022 | Nando (suoratoisto#) Silkeborg HJK elää 2022 25 elokuu 2022 · (((stream!))) Žalgiris VS Ludogorets live stream 25 August 2022 · [SE TV-] Silkeborg